Sivut

tiistai 25. joulukuuta 2012

KnitPro MAGMA Knitting Chart Keeper- magneettitaulukansio

Aivan huippu tämä KnitPro MAGMA Knitting Chart Keeper- magneettitaulukansio, 
jossa on kaavion lukutesti meneillään, mallitilkku ja lankatesti UWA-työhön:

Kansio kuuluu jo kokeilun jälkeen sarjaan: tästä apuvälineestä en luovu. 
Kuvassa on isompi kansio, pienempi löytyy minulta myös. Knittarin puikkosetti on esiteltykin jo 8.12. postauksessa.

Kuvassa ei erotu erillinen läpinäkyvä pleksi-viivain magneettiviivaimen alta. Läpinäkyvän pleksin avulla seurataan neulottavaa riviä ja nähdään samalla haluttu määrä edellisiä kerroksia. Pleksi-viivain on oma lisäykseni.

Kaavion lukemisen työergonomia saa nyt täyden kympin, kansio säätyy kahteen eri kaltevuuskulmaan ja tietenkin vaaka-asentoon pöydälle.
Paperipaino-ongelmat poistuivat kesäajan ulkona neulomisesta kertaheitolla, kansio ei lennä neulomiskelpoisessa tuulessa. Magneetteja on käytettävissä 6 kpl kahdesta kansiosta johtuen.
Taskuun saa lisäohjeet ja muita tarvikkeita. 

Käsityöpöytäni lankakorissa on UWAa varten kerittävänä olevaa lankaa, Malabrigo Arroyo, väri Glitter.

Tyttären tuoma Katajainen Kansa -kuohujuomapullo (alkoholiton) odottelee nautiskelua, joisiko jouluna vai korkkaisiko vasta vuoden vaihtajaisiksi.
 

maanantai 24. joulukuuta 2012

Rauhallista Joulunaikaa



On joulussa tuoksua, lämpöä taikaa.

On joulussa hitunen mennyttä aikaa.


(Lumen syvyys tänä jouluna on noin 30 senttiä, pakkanen vaihdellut 10 ja 20 asteen välillä. Vuosi sitten maa oli paljas ja oli useita plusasteita Tapaninmyrskyineen.)


UWA -13 suunnittelua

Kun yhdestä tempauksesta on selvitty, suunnittelen jo uuteen osallistumista.
Alkamassa on uudesta vuodesta vappuun eli UWA, jossa neulotaan 12 vähintään 50 gramman työtä.
Tammikuussa pitää aloittaa 10 työtä ja kaksi voi aloittaa maaliskuun loppuun mennessä.

Tässä toistaiseksi jatkuvasti elävää suunnitelmaani.
Korjaukset laitettu näkyviin yliviivauksin sekä kursiivina ;).
Muutospäivät: 30.12.-12
 
Ainuttakaan lankaa en osta, vaan lanka pitää löytyä messevästä varastostani:

1. Tunika, Lana Gatto Camel Hair, väri beige 5403

Olen joskus ostanut tämän Angela Hahnin mallin, 
josta otan kuvion tunikaani.
Hihattomat liivit syvään uurretulla kaula-aukolla eivät ole minun juttuni, teen pitkähihaisen tunikan, mahdollisesti isolla kauluksella jos lankaa riittää:
 Värin vuoksi vielä toinen kuva, jossa kuvio tulee paremmin näkyviin:
 Mitoitusta varten pitää tehdä reilun kokoinen mallitilkku, sillä koen mitoituksen aika haastavaksi - ei saa tulla löllön löysä eikä tippaakaan makkarankuori. Ribin pitää asettua oikein sitä muotoilematta.

2. Pusero, Elsebeth Lavold Silky Flammé, väri 035 Tarragon

Langan paksuus vaihtelee, joten kuviot erottuvat huonosti, mutta jotain "krumeluuria" varmaan ainakin eteen laitan.
Monta mallitilkkua on tehty ja kaikki hylätty :D.

3. Pusero/tunika, Malabrigo Arroyo, väri Glitter

Uniikkivärjätyistä vyyhdeistä pitäne raidoittaa neljällä vyyhdillä, 
jotta läiskittymistä tai värieroa ei tule mihinkään.
Tullee yksinkertainen malli, johon yritän ujuttaa jonkin pienen jujun.

4. Takki, Malabrigo Arroyo, väri CoffeeToffee
(poistetaan työ 8 sukat)
 
5. Huppu/myssy/kauluri (=kolme yhdessä) aikuiselle, Drops Andes (?)
Työkäyttöön tarvitsisin (pakko)mustan monitoimipäähineen.

6. Huovutetut lapaset, naisten koko, Novita Puro (?)

7. Sukat, koko 36-37, Hopeasäie Basic, väri Nurmes
Ko. langan testaus.

8. Sukat koko 36-37, Kauhavan Kangasaitan Lykke, väri siniviherkirjava
Lankatesti tämäkin.

8. Sukat koko 36-37, TeeTee Pallas tai Titityy Muisto tai joku muu lanka
Tai ihan jotain muuta kuin sukat, johan niitä listassa on... 
Tilalle tullut neuletakki työ 4.

9. Sukat, koko 36-37, Rellana Flotte Socke Nizza
Jälleen lankatesti

10. Polvisukat 36-37, Titityy Muisto, väri Jukka
Varteen ajattelin Olgaa tai jotain muuta perinteistä kuviota, 
sillä lankakin on rouhean perinteinen 100 % kotimainen tuote.

11. Pusero, Artesano sw Merino, väri Teal
Tähän on mielessä palmikkokuvio Designer Knitting syksyn lehden Aran mallistosta soviteltuna omiin mittoihin ja lankaan.


12. Avoin työ (pusero/takki Hopeasäie Cash tai Kalaloch legginssit Drops Merino EF, Pohjanmeri)
Todennäköisimmin tulee pusero Hopeasäie Cashista, leggarit taidan siirtää myöhempään ajankohtaan.
Tässä kuva Kalaloch leggareista, malli Andrea Rangel ($7.00 USD). 
Nämä tekisi mieli tehdä melko pian:



 
Mallitilkkuja on tehty jos jonkinlaisia ja joulunpyhinä etsin ja testaan lisää malleja langoilleni.
Pääsiäisen tienoilla on lomaa, joten uskallan suunnitella mukaan muutaman isommankin työn. UWA-töiden jälkeen haluaa varmaan jo siirtyä kesäisempiin neulomuksiin.

Vaikka KyJy-tempauksillani on ollut oma blogi, laitan UWAn tänne vakiopaikkaan, koska en kuitenkaan viitsi siirtää kuvia blogista toiseen.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Joululahja ennen joulua

Usko joulupukkiin on rapissut jo kauan sitten, joten esittelen joululahjani jo nyt. Käyttöön otan sen aikaisintaan vasta jouluna nautiskellessani rauhaisasta joulusta kaksin koirapojan kanssa kotosalla.

Saamallani joulurahalla tilasin KnitPro Dreamz Deluxe Limited Edition Gift Setin. Setti on numeroitu 2000 kappaleen sarja, settini on 1690.
Säilytyskotelona on puinen laatikko, jossa on hyvin tilaa lisäkaapeleille ja puikkopäillekin.
Unelmalahjani on tässä:

Täydensin settiä heti kaapeleilla (eivät ole kuvassa). 40 senttisten Addi, Takumi ja KnitPro puikkojen varastoni on niin hyvä, että en toistaiseksi laajenna settiä siihen pituuteen.

Tässä vielä jouluksi kotiutuneita lankoja:

Hopeasäie Basic, väri Nurmes

Hopeasäie Cash, väri Hanhinen (ei ole näin vihreä kuin kuvassa, vihertävää on kyllä vaaleanruskean ja beigen sävyjen joukossa). Toivottavasti saan valmiin tuotoksen kuvattua aikanaan päivänvalossa.

 Malabrigo Arroyo, värit ToffeeCoffee, Glitter ja Chiras sekä Titityy Muisto, väri Jukka
Etualan Glitterin sävy ei ole vihreä, vaan siinä on ruskean erilaisia sävyjä, vaikka kuvassa vihreältä näyttääkin. ToffeeCoffeekin on aika outo kuvassa. Päivänvaloa odotellessa...

Tässä päivänvalolla kuvattuna Malabrigo Glitter, liika vihreys on liki hävinnyt. Kyseessä tämän kuvan lisäyksessä on bloggerin toiminnan testaus:

tiistai 4. joulukuuta 2012

Hyisen joulukuun tuotoksia

Talvi ja vilu tulivat kertaheitolla kuun vaihtuessa Antti-tuiskun myötä.

Drops Love You #2, oliivi muuntui 850 gramman edestä muhkupuseroksi, joka sisältää samalla kämmekkäät ja kaulus nousee hupuksi.

Tässä muhkun muhkea kuvio, värikin on edes suunnilleen oikean suuntainen :
Ja tässä ilman salamaa sisällä peilistä kuvattu pusero kaikkine varjoineen ja valokohtineen.
Ja nyt ei palella :D.

Äidin nukkusukat ovat työn alla. Piti saada ne valmiiksi jo ennen itsenäisyyspäivää siinä kuitenkaan onnistumatta. Sormi haittaa vieläkin ohuemmasta langasta neulomista, siksi syntyy lähinnä näitä muhkuja.

Lankaostoja (hyvistä aleista) kertyi marraskuussa niin ruhtinaallisesti, että järjestin Novitan neulomossa aktiivisesti lankavaratonsa supistustempauksessa mukana oleville arvauksen ja arvonnan ostamastani lankamäärästä.
Lähimmäksi arvasi Seija-mummi, aivan kannoillaan Aroska, joten muistin heitä molempia. Onnettaren suosikiksi koikkeripoika arpoi tuomalla paperipallon, josta löytyi Tjorvenin nimi. Onnea lähimmäksi arvanneille sekä onnettaren suosikille.

Takki Viking Alpacasta (100% alpakka), kotikäyttöön on myös tämä:

Kuva edestä ja takaa:
Lankaa Viking Alpaca takkiin kului kaikkiaan 670 g
 
Tähän Drops Love You #2 oranssiin ponchoon sopiva tuubi kaulaan on teksteissä hieman jäljempänä myssyn kanssa kuvattuna. Väri on tässä kuvassa suunnilleen oikea.

Langanmenekki 550 g

Äidin nukkusukat, Lana Gatto Camel Hair, 90 g
Väri on lähinnä vadelman punainen päivänvalossa. Nyt on niin pimeä päivä, ettei saa kuvia sisällä eikä ulkona.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Lankaa pimeyteen

Synkkääkin synkemmät marraskuun päivät toivat piristykseksi hieman lankaa, uusia tuttavuuksia minulle:

Lang Yarns Jawoll Magic oli Sentikassa viikon tarjouslankana.
Alunperin ajattelin tehdä siitä "riemunkirjavat" sukat, mutta voisi tuosta tehdä raidoituksella ja ehkä samalla pitsineulein leikittelevän kesäpuseronkin. Pari ideaa on mielessä...

Kauhavan Kangasaitan Lykke (sukka- ja yleislanka) on myös ensituttavuus. Vihreänkirjavasta tulee varmaan sukkia, mutta heleän vihreästä saatan tehdä palmikkoneulepuseron. Ei tunnu kutittavan ja pehmeys on kuitenkin aivan eri luokkaa kuin esim. Novitan 7 veljestä.

Keskellä oleva Hopeasäie Basic, väri Nurmes, 100 g / 400 m, on myös uusi tuttavuus. Basic on sukka- ja yleislanka. Sukat siitä teen.


Samalla kerralla tuli Sentikasta myös löytölaarin alessa (ainut vyyhti) ollut Hopeasäie Cash, kashmiria sisältävä merinolanka. Väri on Kuivalahti 2, ja nimi on väriin todella sopiva.

Lana Gatto Camel Hair on usein ollut mielessäni, mutta en ole tohtinut tilata. Positiivinen yllätys unelmaisessa pehmeydessäänm, 60 % merinoa ja 40 % kamelinkarvaa.

Ja olihan linssiludekin mukana kuvaustouhussa, tässä todiste siitä:

Tässä koko läjä hieman myöhemmin kuvattuna:
Tässä riittää tikuttamista :D. Valtaosa on uusia tuttavuuksia minulle ja hyvästä alesta hankittu, pl. Drops Love You #2, joka on erikoiserälanka ja ostettava kun sitä hetken on saatavilla. Se tosin ei ole hintavakaan.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Suuren kurpitsan aikaan

Tässä minun kurpitsani:

Yhdistän tätä tumman ruskean Drops Love You #2:n kanssa. Tavanomaisesta poikkeavan mallinen poncho on tulossa. Idea syksyn Sandra Knit Trendsistä.

Neulominen on nyt hieman hidasta työhaaverin jäljiltä:

Paksuilla puikoilla onnistuu, halko vaan kämmeneen ja vasemmalla kädellä heilutellaan.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Loppusyksyn 2012 tuotoksia

KyJyn ulkopuoliset työt loppuvuodelta 2012:

Drops Love You #2 erikoiserälanka (50% alpakka, 40% villa, 10% pellava),
kaikki 300 g jotka onnistuin samaan, ovat tässä setissä.
Myssyn päälaki näyttää tyhmältä, kun se on tyhjää täynnä. Milloinkahan saan hankittua mallipään, se kun ei edes paljon mitään maksa.

Tein setin 27.10.2012, ihanan oloinen lanka.
Kuvassa väri on hiukan liian oranssi, kyseessä on selvä poltettu oranssi.

KyJy-työnä on parhaillaan menossa Drops Eskimo Tweedistä takki. Hermostuin Prymin ja Novitan pyöröpuikkoihin ja tilasin Titityystä Addin bambupyöröt 8 ja 9 milliset. Tulevat kirjemaksulla ja samalla käytin kesäkuussa saamani lahjakorttialen pois.

Epäsymmetrinen poncho irtokauluksella (tuubillaI
Drops Verdi eli suuri kurpitsani on yhdistetty Drops Love You #2:een.
Verdiä kului 150 g ja tumman ruskeaa Love You #2:ta 500 g yhteensä molempiin.
Ponchon puikot 12 mm ja tuubin 9 mm
 
Päällä tämä poncho on ihan kivan näköinen, hieman erilainen.
Tehty kahdesta suorakaiteesta (89 cm x 55 cm) ja yhdistetty kulmittain niin, että kulmaan on jäänyt iso kaula-aukko.

Sormella ei vieläkään neulota kuin iso "halko" kämmenpohjassa, joten paksut langat ja yksinkertainen neule pysyvät toistaiseksi listalla.
Poncho valmistui 11.11.

Keeppi Austermann Subitosta, väri beigekirjava.
Langan tilasin Sentikasta. Lankaa 450 g:sta jäi muutama metri ja huikan hapsun pätkiä, kehittelen siitä jonkinlaisen pannan.
Napin ostin syksyllä Tampereen Lankamaailman neuletapaamisessa käydessäni. Se istahti tähän oikein mukavasti. Ompelin napin sävyyn sopivalla Novitan Luxus Alpacalla.

 Ja vielä takaa

 Malli on hieman muokattu tuoreesta Sandra Knit Trendsistä. Jätin pois virkatut pompulat, joita olisi ollut siellätäällä. Kyllästyisin niihin kuitenkin.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Lankojen hankintaa KyJyilyn ohessa

Kaikenlaiset alet on tullut taas käytettyä hyväksi. 
Tässä syyskauden lankahankintoja.

Valmistuneet työt ovat KyJy-blogissa:
 KyJyt 2012

Lokakuun Drops alpakkajuhlat (-25%) sekä Dropsin erikoiserä Drops Love You #2 (50 % alpakka, 40 % villa ja 10 % pellava)

Vasemmalla keskellä olevista Drops Alpacoista tulee palapeitto, jossa beige on kaksinkertaisena neulottavien palojen toinen väri kirjavien rinnalla.
Keskellä on iso Drops Verdi-kerä, josta tulee huivi.
Drops Love You #2 lankaa on oliivin vihreänä 1 kg, tumman ruskeana 1 kg, beigenä 200 g ja oranssina 300 g. Oranssia olisin ottanut enemmänkin, jos Suomesta olisi saanut. Päätin, että ulkomailta en tilaa (piste :D).
Takana oikeassa yläreunassa on oranssinkirjavaa Drops Alpacaa neuletakkiin tai puseroon.

Elo-syyskuussa hankittuja lankoja:
 Sukkalankaa tyttärelle, Austermann Step

Viking Alpacaa (100 % alpakka)  Lankamaailmasta. Vaalea vyyhti on Viking Eco-Alpacaa. Sukkalankaa on vielä violetti Gjestal Janne.

Viking Alpacaa lisää, oranssia kokonainen kilo ja Eco-Alpacaa myös petroolina ulkoilutakkiini sopivana värinä. Lankamaailmasta nämäkin.

Artesanon Alpakoita Lankaideasta.

Heinäkuun hankintana tutustumistarjouksesta Drops Eskimo Tweediä, Dropsin Fabelia yhdistettäväksi Drops Kid-Silkin kanssa puseroon sekä violettia Drops Limaa tyttären tunikaan.


Tässä vielä kuvia lomasäästäni, yhtenä päivänä satoi vähän ja muina niin himskatisti.
Ei pihan yli kunnolla nähnyt. Mieluummin olisin neulonut ulkona koirapojan kanssa, mutta tuolla kastuu...


tiistai 10. heinäkuuta 2012

Siirrytty KyJy-blogiin vuoden 2012 jälkipuoliskoksi

Jälleen olen siirtynyt KyJy-blogiini vuoden jälkimmäiseksi puoliskoksi, klikkaa osoitteeseen:
Kesäyöstä jouluyöhän 2012

Näyttää tulevan melko tuottoisa vuoden jälkipuolisko tänäkin vuonna :D.
Elokuun lomaa odotellessa...

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kesäkuu, pohdintaa KyJyyn osallistumisesta

Harkitsen kaikista uhkailuistani huolimatta mukaan  
KyJy-tempaukseen (kesäyöstä jouluyöhon) lähtemistä.
Jospa neuloisin tempaukseen kuuluvat 20 työtä tänä vuonna pienempinä töinä, silloin aikaa jäisi sellaiseenkin mitä ei sisällytä KyJyyn.
Syksyllä tulee taas houkuttelevia uusia malleja sekä lankoja, ja koska neulominen on rentoutumismuoto, niin inspiraatiollekin pitää olla riittävästi sijaa.
KyJyssä saisi kulutettua pois varastolankoja sekä tehtyä sellaisia töitä, jotka eivät muutoin tahdo edistyä vauhdilla vaan tuuppautuvat aina jonnekin syrjään.

Vapaa-aika neulomiseen on tässä kuussa kortilla.
Dropsin supersalen viimeisen hetken hyödynsin tilaamalla Tapiolta lisää alelankoja.
Pohtiessani mitä seuraavaksi tekisin, otin pieniä töitä ja jämälankamiksauksia puikoille.

Tässä varsinainen jämälankarock, Novitan Polkua, Silmua, ruskeaa Teddyä ja Gjestalin oranssia Maijaa on sotkettu samaan asustesettiin. Väri sopi minulle yllättävän hyvin.
Puikkokoko vaihteli asusteen mukaan. Ensimmäiset osat valmistuivat jo toukokuun puolella.
Lankaa kului yhteensä 410 g.
Myssyä voi pitää monella eri tavalla käännettynä ja kaulaliinan päät sopivat takin alle reippaampaa menoa ajatellen, siksi tämäkin on hapsuton versio.

Sukissa, 105 g, puikot 4,0, on miksattu Gjestalin Maijaa ja Drops Fabel Texmexiä.
Vahvistettua neuletta on kantalapun lisäksi kantapohjassa ja päkiässä kulutusherkimmillä kohdilla kestävyyttä lisäämässä.

Dropsin Nepalista on tulossa "vaikka mitä" tänä vuonna.
Tässä kahdet, hieman eri kokoiset sukat sekä simppelit kämmekkäät.
Toiset sukat 100 g ja toiset 115 g, kämmekkäisiin meni lankaa 55 g. Sopiva puikkokoko näissä käsialallani on 4,5.
Pienemmät sukat ja kämmekkäät lähtevät ensi viikolla uuteen kotiin. Näissäkin sukissa on vahvistettua neuletta kantalappu, kantapohja ja päkiän alueet.

Nyt taitaa alkaa KyJy-töiden suunnittelu. Suunnittelu on viisainta tehdä lankalaatikoiden eikä mallien ääressä. Pitää etsiä langoille mallit eikä malleille lankoja, jotta varastolangat päätyisivät puikoille.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Toukokuu kevätkiireineen

Kuukausi alkoi DROPS supersalen lankatilauksella Poppelista. Pakettia odotellessa...

Pitäisi varmaan hankkia uusi peili ikivanhan, Lintsin peilisalin peilejä paikoin muistuttavan tilalle. Aina se vaan jää.

Ensimmäinen valmistunut työ oli kesäinen takki Novitan Tennesseestä. Lanka oli marinoitunut kolme vuotta kaapissa ja tullut ostettua 2 euroa/100 g työreissulla Parkanon Eurohamsterista.
Mietin jo lankavaraston siivouksessa, että nakkaan roskiin koko langan, joka tuskin koskaan päätyy puikoille.
Uusimman Kauneimmat Käsityöt lehden mallista inspiroin tällaisen:
Ihan ok vilpeä kesätakki. Lankaa kului 370 g.

Takki takaa olan yli kieroon kuvattuna:

Seuraavaksi istuin lankalaatikoiden äärellä miettien mitä tuuppaisin puikoille. Yllätyksekseni puikoille päätyi kauimmin varastossa marinoitunut Novitan 7 Veljestä Polkka, tässä ensin perusjämälankasukat, 80 g:

Puikoilla on myös toista väriä pidemmällä varrella ainokaisesta täydestä kerästä.

Uutta lankaa Drops supersalesta ja toiset Novitan Polkka marinaadilankasukat
Polkka-sukkiin upposi lankaa 105 grammaa.
Drops supersale toukokuun ajan -30%. Lin, jota otin virkattua kesähattua varten Fabelin kanssa yhdistettäväksi, on aivan uusi tuttavuus. Samoin etualalla oleva metsänvihreä Vuorelman Veto oli tarjouksessa ja uusi tuttavuus. Otin ensin aiemmin kokeilemattomia lankoja/värejä vähän ja tilasin sitten lisää kun näin väritkin livenä.

Mustan langan viikko
Musta on ikävää tehdä talvipimeillä, joten päätin tehdä ensi talven työasusteet nyt valoisimpana aikana. Drops Polaris oli myös ensi kertaa työstössä. Sain menemään 500 g myssyyn, pantaan ja kaulaliinaan. Puikkokoko vaihteli 8-12 välillä.
Drops Merino Extra Finesta tein myssyn ja kaulaliinan vähän vähemmän kirpakoita kelejä varten. Langanmenekki yhteensä 250 g.
Ihan oikeasti Polaris-myssy on kohtuu hyvän näköinen päässä ja suojaa korvan nipukat sekä niskan hyvin. Myös Merino EF oli ensi kertaa käytössä.

Ylläolevasta juolahti mieleen itsepohdiskeluni - yleensä varsin värikkäät vaatteeni taitavat olla vastapainoa työvaatteiden pakkomustalle.

Viime talvena kehumani reisittimet syntyivät vihreästä Drops Nepalista.
Reisittimiin meni 250 g, Nepal-sukkiin 110 g ja vihreän kirjaviin Drops Big Fabel sukkiin 100 g, testasin minkä pituisen varren saa sukkiin yhdestä kerästä.
Nepal on kestänyt sukkina hämmästyttävän hyvin eikä lanka ole pesussa eikä käytössä mennyt miksikään siinä ajassa, jossa monet sukat jo ovat aivan nyppyiset tai lähes puhki kantapohjasta tai päkiästä.
Sukkalangoista puheenollen, Dropsin Fabel on osoittautunut käytössä erittäin hyväksi sukkalangaksi, joka on lisäksi edullinen.


Vielä on tälle kuulle puikoilla asusteita, tulossa on varsinainen jämälankarock. Tavoite on neuloa vielä vähintään 300 g kuun viimeisten päivien aikana, jotta lankavaraston vuosisaldo painuu takaisin miinuksille. Neulomisaikaa vain on minimaalisesti.
Vaikka paljon tilailinkin, niin toisaalta, varastoni oli kovin jämälankainen, yhtä torkkupeittoa lukuunottamatta olisi saanut vain sukkia ja asusteita varastolangoista.

Pitkään kyttäämääni Artesano sw merinon Teal-väriä saapui pieni erä Lankaideaan, joten pitihän se kaikki 1100 g tilata sieltä pois, käyttötarkoitus on kyllä jo selvillä. Täydensin samalla supersale Dropseja.


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Huhtikuu pääsiäislomineen

Ensin leikkauksesta toipuva potilaani, jota päivystäessäni olen tikutellut:

T
Pipulina lattiapedillä. Salamavalolla en tohtinut häiritä lepäilijää.
Haavaa ei saa nuolla, eikä herra suostunut pitämään kauluria, vaan meni sen kanssa "hulluna" pitkin seiniä ja ovipieliä tullen koko ajan minua päin pyytämään häkötintä pois. Nyt päiviystän 10-14 vuorokautta leikkauksesta.

Eläinlääkärissä koirapoikaa toimenpiteestä odotellessani aloitin kaulaliinan Cascade sw Sportista, josta tein myssyn ja pannan jo aiemmin, kaulaliinasta tehdään niin pitkä kuin loppulangasta tulee.


Marinoituneita varastolankoja käyttöön:

Lankalauantaina valmistunut tunika Malabrigo Sockista (100 % merino), väri Arbol.
Malli on sama kuin tyttärelle maaliskuussa tekemäni. Tehty kahden eri värierän, läikittymisen ja uniikkiväristen vyyhtien vuoksi kaksinkertaisella langalla. Lopputulos tällä miksauksella onnistui varsin hyvin. Vahvuus (tiheys) tunikassa on sama kuin alkuperäismallissa, jonka pienensin itselleni koosta 10/12.
Puikot 4,5, menekki 410 g. Lankaa jäi vielä 200 g, jotka sentään ovat keskenään samaa värierää, mutta toinen värierä loppui niin, että taskunläppiä en saanut.

Kuva lähempää ja kauempaa, vaikka eipä se epäterävyys sillä poistu, salamaa kamera olisi halunnut. Yritin väännellä käsivarsia, jotta hihan ideakin näkyisi.
Tunikan alle tulee käytössä poltettua oranssia, kuinkas muuten ;).







Laguunin värinen Colinette Jitterbug (100 % merino) on myös marinoitunut laatikoissani kauan mallia etsimässä:

Kuviota kutsuin tähkäksi, vaikka ei sillä tähkän kanssa ole mitään tekemistä.
 Ja vielä koko kuva:
Puikot 3,0, menekki 370 g.
Lankaa jäi vieläkin 250 grammaa... Ainakin sormikkaita olen mielinyt lopusta, mutta tulee siitä muutakin.
Langasta lähtee pesussa väri ihan tolkuttomasti, sen tiedän entuudestaan.

Seuraavaksi puikoille pääsi myös kauan paikkaansa etsinyt Gjestal Tinde, jolle malli löytyi huhtikuun Sandrasta. Paikkakunnaltani ei lehteä saa, mutta ehdin napata sen Hämeenlinnasta matkalla koirapoikaa leikkaukseen viemään.

Puikot 5,0 ja 4,5, menekki 340 g.
Lankaan olin tosi pettynyt. Neuloessa irtokarva lenteli ympäri huonetta laskeutuen hunajanväriseksi ketoksi. Langan koostumus on 50 % perulainen villa ja 50 % tencell.
Mallista sinänsä tykkäsin, harmi, että lanka oli tuollaista. Mene ja tiedä vaikka toteuttaisin mallin vielä toisenlaisesta ja kesäisemmästäkin langasta.

Puikoille yhä uudellen ja uudelleen pyrkinyt Handmaiden Sea Silk muunsi viimeinkin yhden työn osalta ulkomuotonsa langasta neuleeksi purkoosin iskemättä:


Yritän kuvata tuon ylläkin kun tulee taas valoisampi päivä sisällä.
Langanmenekki 125 g, puikot 3,0. Eli lankaa jäi 175 g odottamaan ilmeisesti jotain huivi-ideaa.


Puikoille pääsi myös kauan mallia etsinyt Cascaden Heritage Silk (85 % sw merino, 15 % mulperi silkki), jota ostin hyvällä alennuksella Lankaidean muuttomyynnistä viime keväänä koulutustilaisuuteni oltua parin korttelin päässä.
Neuletakki on tulossa. Lankaa on 300 g, joten hihat tulevat sitten pitkät tai lyhyet langan riittävyyden mukaan. Kuvio on jonkinlainen "suomukuosi", langankiertojen silmukoiden yli nostelua.

Takista tuli oikein miellyttävä ja ohut. Langanmenekki 300 g (jäi 2 grammaa) puikoilla 3,0.

Puikoilla on myös välipalatyönä samasta Lankaidean alesta ostamani Austermann Step (4 fach) horoskooppi-sukkalanka, skorpioni tietenkin.


 Horoskooppisukkiin meni lankaa 65 g, puikoit 2,75 ja 2,5. Kerästä jää aina hassusti jämiä.

Tämä peruskaulaliina valmistui alkuvuoden pipon ja/tai pannan kumppaniksi, neulottiin kaikki jäljellä ollut 130 g, puikot 4,0. Kuosi on sama kuin pipossa ja pannassakin. Tämän aloitin alussa mainitulla eläinlääkärireissulla.



Langat alkavat tässä vaiheessa supistelua olla melkoista sillisalaattia.  Vain parista epämieluisammasta langasta saisi jotain sukkia ja asusteita isompaa työtä aikaan. Mutta neulotaan nyt sitten silppuja kun kerran on tullut ostettua pieniä eriä.

Välillä täytyy kaivella ompelukone esiin ja pitää taukoa neulomisessa. Pihastakin alkaa kohta lumi sulaa ja koirapoika parantua niin, että päästään yhdessä pihatöihin. Kevään lämpenemistä odotellessa...

Tässä kuun loput sekalaiset työt:
Säärystimet marinoituneesta Novita Isovelistä, neulottiin kaikki 200 g,
sukat Novita Alpacasta 105 g,
kaulaliina Colinette Jitterbugista muiden asusteiden kylkiäisiksi 130 g sekä
sukat Drops Classic Alpacasta (vahvistettu Austeman Stepillä ja varrensuussa on jotain karvaista lankaa 155 g.

Huhtikuu on pulkassa. Viikko on vierähtänyt ommellessa ja suursiivotessa, mutta joskushan tuo jälkimmäinen täytyy tehdä. Lankavarastokin tuli samalla järjestettyä.
Puikoilla on Novitan Tennesseestä neuletakki, eli vanha marinaadilanka pääsi puikoille.