Sivut

lauantai 3. joulukuuta 2011

Joulukuussa valmistunutta

Oli monta työtä puikoilla samaan aikaan, joten viimeistelinkin ne samana päivänä.

Nappikauluri ja myssy Malabrigo Rastasta (100% merino)
Lankaa riitti vielä pantaan, kun neuloin viimeiseen kymmeneen senttiin asti.
Nappikaulurin malli Moda 5/2011, malli 33.
Langanmenekki yhteensä 300 g
Valmistuivat 3.12, puikot 12.
Ihanan pehmeät ja lämpimän tuntuiset.

"Munapäässä" kuvattuna:

ja lappeellaan:

Sukat Du Store Alpakan Sterkistä (40% alpakka, 40% merino, 20% pa)
Nämä harvoin palmikoin toteutetut sukat menevät lahjaksi. 
Lahja on porukalla tehtävävä "herkkukori", johon kukin osanottaja laittaa mitä itse haluaa. 

Puikot 3,25, langanmenekki 115 g. Valmistuivat 3.12.
Tässä on kokeilussa keinokuituvahvisteinen alpakkalanka.
Kantapäävahvistuksen lisäksi pohja on vahvistettua neuletta sekä päkiästä että kantapohjasta "astumisalueelta" kestävyyden lisäämiseksi.

Austerman Step on kehuttu laadultaan kaikkein parhaaksi sukkalangaksi.
Nyt se sitten testataan. Kyseessä 6-säikeinen versio Stepistä, väri syksy (turhan riemunkirjava).
Nämä lähtevät samaan pakettiin kuin marraskuun postauksessa ollut pikkupojan traktoripusero.

Olisin saanut vielä muutaman sentin pidemmät varret kerästä.
Langanmenekki 140 g, puikot 3,25. Valmistuivat 3.12.

Käsin kevyesti huovutetut lapaset mustasta Drops Eskimosta

Koko 7. Langanmenekki 100 g. Valmistuivat 4.12.
Huovutukseen käytin pesuaineena Marseille-saippuaa.
Lapaset pöllittiin äidin ostoskärrystä ruokakaupassa muutaman käyttökerran jälkeen, joten kelpasivat jollekin muullekin.

Babyalpakkasukat Cascade Baby Alpaca Chunky
Valmistuivat 4.12.
Koko 37
Langanmenekki 180 g

Violetti väri toistui vain tummemmalla taustalla, vaalealla tuli aina mustat sukat.

Kilpikonnatakki Drops Nepalista
Panssariosa on pingotuksessa 6.12.
Malli on syksyn Sandra Knit Trends vihkosesta, jonka ostosta marraskuun postauksen lopussa mainitsin.
Hämmästyin sitä, että leveyssuunnassa neulomukseni tiheys piti paikkansa parin millin säteellä, mutta en millään onnistunut tunkemaan niin montaa kerrosta kymmenelle sentille. Piti hiukan muokata levenneyksiä, jotta sain aikaan pyörylän.
Mietin pitkään laitanko purkuun, mutta päätin sitten, että tämä saa kelvata. Käytännössä tämä venyy valmiina takkina jonkin verran soikioksi.

Seuraavaksi on työvuorossa leveä lyhennetyin kerroksin tehtävä palmikkohelma.
Eipä ole ennen tullut mitään tällaistakaan tehtyä. Lämmin takista varmaan tulee, ja Nepaliahan riittää ostettuani sitä Dropsin Alpakkajuhla-alesta 1,9 kiloa. Tämä poltettu oranssi loppui tukkukauppiaaltakin, siksi tuli hamstrattua Lankaidean varasto kun viimein onnistuin lankaa löytämään.

Tässä lehdestä kilpikonnatakin malli, sillä vasta valon lisääntyessä pääsen kuvaamaan omaa versiotani paremmin:
Tässä valmiina muotoilussa:

Lankaa kului kaikkiaan 1115 grammaa, sillä Nepal ei ole kovin juokseva lanka. Tämä oli "yhdenkoon" takki ja se menee edestä täysin kaksinkerroin ylleni. Mallin Frost Protection kyllä pitää paikkansa.
Parempi kuva tulee joskus myöhemmin.

Jouluna tein Viking Eco-Alpacasta, 100% alpakka (2-kertaisena, 2-värillä) hiippamyssyn:
Ei ole ollenkaan pöllömmän näköinen päässä, vaikka mallia ensin oudoksuinkin. 
Langanmenekki yhteensä (myssy ja kauluri) 300 g.
Tapanin sähköttömänä myrskypäivänä tikutin lopun langan kauluriksi, josta ei ole kuvaa. 
Hämärähommia, kun piti otsalampun kanssa työskennellä aamutuimiin.
Päivällä seurasin miten suuret männynoksat olivat maratoonilla ohi kulkevalla tiellä. Ei ollut liiemmin lenkille asiaa 27 m/s puuskien myräkässä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Paluu ruotuun ja marraskuun tuotoksia

KyJyt on nyt kyjyilty ja on aika palata ruotuun.
Totesin, että KyJy oli minulla KySy (=kesäyöstä syksy-yöhön).

Syksy on poikkeuksellisen kiireinen, mutta yritän tikuttaa vapaina hetkinä. Kaipaan selvästi aivot narikkaan töitä lisää.
KyJy oli ainutkertainen kokemus, mutta toistaiseksi osaltani ajanpuutteen vuoksi viimeinen.

Laitetaanpa tähän marraskuun tuotoksia.

Kolotus-huivi
Ostin syyskuussa Novitan neulomosta Zeldalta Handmaiden Casbah-vyyhdin, väri Forest.
Siitä tein kolotushuivin marraskuun ekalla viikolla. Hitchhikeriin lanka ei olisi aivan riittänyt, joten piti muotoilla hiukan riittävän pituuden saantiin. Siksi nimikin on Kolotus.

Kolotuksen neuloin puikoilla 3,5, neule on ainaoikein. Lankaa meni 125 g eli koko vyyhti.

Palmikkokauluri
Lanka KyJy-työstä jäänyttä Drops Limaa (35 % alpakka ja 65 % villa), väri pistaasi. Väri ei toistu tässäkään kuvassa oikein.
Palmikkokuvio on tehty siten, että kauluria voi nostaa reilusti ylemmäs ja silti altakin näkyy oikein päin oleva palmikko.
Puikot 4,0 ja langanmenekki tasan 100 g. Valmistui 5.11.
Saan langasta vielä rannekkeet myöhemmin. Tämä työ on kutiavuustesti eli miten reagoin langan tullessa ihokosketukseen.

Viluvarpaan polvarit

Lankana Drops Eskimo (100 % villa) ja kaappiin ufoutunut Punta Yarnsin Merisock (95 % merino + 5 % pa).
Sukat on tarkoitus huovuttaa aavistuksen käsipesussa ja mitoittaa sitten tarkasti käyttävän jalan mukaan. Siksi en vielä huovuttanut, kun en tiedä jäävätkö omaan käyttööni.
Langanmenekki 250 g, varsi on tehty puikoilla 8,0 ja kantapäästä varpaisiin 7,0 puikolla.
Valmistui 6.11.

Drops Silke Alpacaa (80 % babyalpakka, 20 % silkki) jäi KyJystä. Tässä vihoviimeiset Silke Alpacat, langan valmistus on lopetettu ja ostin sitä kesällä 50 %:n alella poistomyynnistä. Poistomyynnin vuoksi sitä tuli hiukan hamstrattuakin...

Vaihteeksi tulee raitaa. Tarkkaa laskentaa raidoitukseen, sillä vaaleaa beigeä, oranssia ja omenanvihreää on melko vähän jäljellä.
Raitapuseron lisäksi aion saada langan riittämään kauluriin, jolla puserosta tulee poolopuseron näköinen (jos kauluri laitetaan puseron sisään), sekä myssyyn ja pantaan.

Raitapaita ja kauluri
Aloitin tämän neulomisen 6.11. Valmiiksi sain molemmat 13.11.
Tikutin nelosen puikoilla.
Puseroon meni lankaa 685 g ja kauluriin 95 g.

Tässä vielä kauluri irrallaan pyykkipojalla roikkumassa, siksi se on oikeasta reunastaan kuvassa muodoton:

Toistan itseäni, mutta tykästyin tähän Kauneimmat Käsityöt lehden kaulurimalliin. Istuu ainakin minulle hyvin ja korkeutta voi säätää reilusti tarpeen mukaan (työ käännetään ympäri kesken neulomisen, joten palmikkokuvio tulee oikein päin).
Palmikko pitää neuleen joustavassa kuosissaan paremmin kuin tavallinen joustinneule.

Myssy ja panta

Myssy istuu ihmisen päässä ok ja tuntuu oikein hyvän malliselta korkean reunakäänteen kanssa, mutta tässä "pääsiäismunapäässä" yläosa supistuu tyhjän päällä kummalliseksi tötteröksi ja raitaideakin katoaa päälakiosan ruskean korostuessa.

"Mielialapanta", eli sitä voi pitää korkeana versiona kuten yllä olevassa kuvassa, tai vihreän tuntuisena päivänä vihreänä ja poltetun oranssin päivänä oranssina versiona kuten alla:


Langanmenekki myssyyn 160 g ja pantaan 75 g. Myssy valmistui 15.11. ja panta 16.11.

Silke Alpacaa riittää vielä myöhemmin tehtäviin rannekkeisiin. Vaalea beige on nyt täysin loppu, samoin vihreä, mutta pieni oranssi raita vielä tulee rannekkeisiin.

Esitelmää puhelimen päässä kuunnellessani puikotin viimeiseen kymmeneen senttiin Malabrigo worsted Forest Autumin, josta tein vuosi sitten myssyn ja muotoillun nappikaulurin:

Kaksinkertaisena kuvassa oleva panta nielaisi lankaa 35 g ja kauluriin käytin kaiken lopun, eli 40 g. Pannan voi yhdistää väljään myssyyn talven tuulisilla tai paukkupakkaskeleillä koiruuden kanssa lenkkeillessä.
Valmistuivat 17.11.

Tässä välissä valmistui 22.11.  kaksinkerroin kieputettava kaulaliina Novita Kuurasta,
unohdin järjestellä sen kuvaan. Mallin varastin työkaverin huivista. Langanmenekki 175 g.
Kuvassa kuuraa ja kuuraa:

Kuurasta tuntuu lähtevän karvaa (siis Novitan kuurasta), muuten olisi pehmeän ja mukavan oloinen kiepauttaa kaulan ympärille.

Traktorineule 3-vuotiaalle
Traktorin jäljet helmassa ja langat, Artesano Superwash merino
Synkin syksy alkaa olla käsillä ja on kuvattava juuri silloin kun valo sallii ja osuu sellaiseen hetkeen kuvaamismahdollisuuden ääreen.
Niinpä pusero on kuvattu viimeistelemättömänä, esim. traktorinpyörät ovat telaketjut sen mukaan miten pusero osuu koholle. Eivät ne livenä ihan noin pahan näköiset ole, vaikka ensimmäistä kertaa jäljensin silmukoita isomman määrän.

Langanmenekki 325 g.
Valmistui 26.11.
Kuviomalli on Novitan kevät 2009 lehdestä. Koko on vartalo-osan leveydessä 92 cm, yläosan leveydessä 110 ja pituus menee noin 115 senttiselle.

Lankaa tuli ostettua...

Mm. Dropsin alpakkajuhlista ostin Nepalia 1,6 kg. Se hakee varmasti paikkansa.
Itselleni uutena sukkalankana ostin Du Store Alpakan Sterk -lankaa (40% alpakka, 40% merino, 20% pa)

Tässä myös uusi tuttavuus:

Araucania Botany Lace, 100% merino

Sandra Knit Trends -lehti tuli ostettua paikallisesta ruokakaupasta.
Siinä oli muutama inspiroiva, hieman erilainen puseromalli, nam.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Syyskauden bloggaus KyJy-blogissa

En suinkaan lopettanut neulomista kesäkuuhun, vaan siitä alkoi 6 kuukautta kestävä kesäyöstä jouluyöhön (=KyJy) tempaus.
Tempauksessa aloitettiin 24 työtä juhannusaaton ja 10.8. välillä.
Työt pitää olla valmiina jouluaattoon mennessä.

Kaikki 24 työtä lisäosineen valmistuivat 2.11. mennessä.

KyJy-blogini on täällä:
KyJyn 24 tikutusta, syksy 2011

Jos ennen oli "ongelma" iso lankavarasto, niin nyt se on iso neulevarasto :p.
Ehkäpä ne ajan saatossa paikkansa hakevat...

torstai 2. kesäkuuta 2011

Oikeasti kesäkuun tuotoksiin

Tätä kesäjakkua Malabrigo Sockista olen tehnyt kuin iisakin kirkkoa. Ehti sentään kesäksi.
Sopivaa kiinnitysneulaa en ole vielä löytänyt. Muutaman ison napin olen ostanut tätä varten, mutta hylännyt kaikki vaihtoehdot, koristelen niillä napeilla muita asusteita.
Malli on kesän 2009 Modasta, mutta lanka eri ja mitoitus oma.

Kukkakuvion käyttö on harvinaista minun vaatteessani. Langan menekki 250 g.

Malabrigo Sock (100% merino)
Laitetaanpa tämäkin ufolankakaulaliina, joka valmistui lumipalloheisien kera kuvauksesta päätellen kesäkuussa. Kuva jäi laittamatta KyJy-aloitusten alkaessa juhannuksena.
Katia Big Snow, 200 g kerä kaulaliinana
  

Toukokuun tuotoksia lisätty kesäkuulla

Aina kun toukokuun jälkipuoliskolla olisin ehtinyt kuvata, oli liian synkkä ilma.

Toukokuun Lankaidean ostokseni siirtyivät puikoille:
Artesano Hummingbird (100% alpakka), myssy, panta, kaulaliina ja kämmekkäät 
Manos Maxima (100% merino), myssy, kaulaliina ja kaksi pantaa
Jämälankoja käytin rannekkeisiin
Manos Maximasta tuli vielä reilu peruskauluri. Ihanan pehmeitä lankoja molemmat toukokuun ostokseni, sekä Artesanon alpakka että Manos merino. Tulevat varmasti ahkeraan käyttöön, sillä eivät kutita yhtään.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Muutakin kuin sukkia ja asusteita

Casbah jakku, joka istuu päällä hyvin mutta näyttää hengarissa pliisulta
Pitsireunusjakku Handmaiden Casbahista. Menekki 290 g

Lankaidean muuttomyynnissä

Alelankoja tarttui matkaan:
Alpakkaa,  Artesano Hummingbird, dk-vahvuinen
Merinoa, Manos maxima

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappujuhlat

Vappu on työn juhla, jota perinteisesti vietän ahertamalla kotitöitä. Tällä kerralla vappuaatto meni urakalla talvilankoja neuloessa ja vappuaamu töitä viimeistellessä. Ulkona on kylmää puuskaisen tuulen ja sadekuurojen kera, joten talvilanka-aihe tuntui ihan sopivalta.

Ensin syntyi pipo, panta ja kaulurina toimiva kaulaliina viimeisestä alelankaostoksestani Debbie Blissin Donegal Luxury Tweed Chunkystä. Neuloin langan viimeisen metriin.
Väri on oikeasti punaoranssi.
"Munapääni" jää päältä hassusti tyhjäksi ja sen alla oleva kulho on paksumpi kuin kaulani, joten huivi näyttää todellisuutta lyhyemmältä kulhokaulassa.
Punaoranssi asustesetti, lanka 85% villa ja 15% angora
Viking Balder lanka (superwash villa) lojui kauan kaapissa. Se näytti mukavalta vyyhdillä, mutta mallitilkku ei miellyttänyt. Lopputulos kuitenkin vastasi näkemystäni vyyhdistä, eikä itselle päälle puettuna ole lainkaan pöllömpi väri.
Oikein kylmällä voi pannan laittaa molemmissa seteissä myssyn ja huivin lisäksi, ei näytä lainkaan niin hassulta kuin voisi kuvitella, ja kukapa minua tuolla lenkeillä korvessa katselee ;).
Tämänkin langan neuloin viimeiseen metriin.
Viking Balder, huivi toimii myös kaulurina

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Tampereella kulutettu päivä

Tampereen Lankaideassa oli muuttomyynti.
Mukaan tarttui Casbahia (- 20 %) ja Debbie Blissiä (- 30%).
Ei tullut paljon ostettua kun autohuolto ja -remontti huolehti tilin ohimarssista.
Koskikeskuksen Merlettossa kävin myös autoa odotellessani. Sieltä jäi käteen kaksi erikoisempaa nappia.
Handmaiden Casbah (merino, cashmir, nylon), väri Peridot
Debbie Blissiä, villa 85%, angora 15%.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Sukkalankoja riittää

Varaston sukkalankojen tuhoaminen urakalla jatkuu. Tässä koottuna huhtikuun satoa.

Tämä ruskean, vihreän ja harmaan kirjava Araucania Ranco ei loppunut vielä näihin perussukkiin:
Araucania Ranco Multy väri 335, perussukat
Alla loppulanka Araucania Ranco Multy PT497 väristä, palmikkoneuleen ja resorineuleen yhdistelmä, jossa kuvioiden paikka vuorottelee:
Araucania Ranco Multy, PT497, polveilevin palmikoin
Loput petroolit Araucania Rancot on alla peruspalmikkosukkina. Taas tuli yksi lanka/väri neulottua varastosta pois.
Araucania Ranco Solid PT490, petroolit peruspalmikkosukat
Pian alkava loma tuonee muassaan muitakin neuleita kuin pelkkiä tylsiä sukkia. Niitä ja lumien sulamista odotellessa...

Loput regia Hand dye Effectit, pienellä siirtymällä sinnepäin meni väritys:
Regia Hand dye Effect jämät
Perusnilkkasukat Regia Extra Twist  Merino Color (lankaa oli käytettävissä 50 g)
Tästä Handmaiden Casbahista en malltanut olla tekemättä suklaalevyä:
Suklaalevy Casbahista, pohja vahvistettua neuletta kulumisalttiilta kohdiltaan
Casbahia "ilmejuonteilla":
Handmaiden Casbah, Peridot. Kantapohja ja päkiä myös vahvistettua neuletta.
Vanhat Noro Silk Garden Sock jämät käytettiin näihin sukkiin. Ei ole lempilankani, vaikka sukkina ovatkin miellyttävät jalassa:
Noron jämät sukiksi
Ohuemmat bambusekoitesukat:
Pitsiä Zitron Trekking pro natura langasta (25 % bambua villan lisäksi)
Vielä kerran Araucania Ranco Multya, nyt PT808, reunan raita petroolia solid PT490.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Sukkalankavaraston hävitys jatkuu

Tuli ostettua aikanaan Cascaden Heritagea vahingossa liikaa,
joten siitä tulee lukuisa määrä sukkia, tässä "kiemurat":
Cascade Heritage 150, varsi 18 cm, puikot 3,25

Tämä kuva oli mennä lemmikkikuvaksi, kun koirapoika tarjoili vinkupossuaan.
Kuvan aiheena piti olla jämälankapolvarit Fleece Artistin Casbah Sockista.
Sain neulottua langan 2 gramman tarkkuudella sukiksi:
                                   Polvarit Casbah Sock, Bronze, puikot 3,25, koko 37, menekki 90 g, sukissa on kantapään lisäksi pohja vahvistettua neulosta

Kootut jämälangat paksuiksi kotisukiksi kylmille lattioille, eli BC Garnin harmaa Alpaca Flame kaksinkertaisena ja sininen babyalpakka yksinkertaisena, lisäksi Fleece Artistin Nyoni (Red Fox), jota tosin jäi vieläkin:
Huopareinojen korvikkeet (pääsivät heti ahkeraan käyttöön)
Maaliskuinen jämälankahävitys jatkuu
Kietaisupuserosta jäi Regian Hand-dye Effectiä, talvisukat:
Regia Hand-dye Effect 2-kertaisena "ruutuneuleena", puikot 4.
Samaa Cascadea tuntua riittävän aina vaan. Tässä yhdistin sen saapassukiksi Fleece Artistin Nyoniin, joka myöskin tuntuu loppumattomalta langalta:

Cascade Heritage 150 yhdistetty Fleece Artistin Nyoniin. Saapassukat, puikot 4.
Alla vanhempaa jämälankavarastoa, Kauhavan Kangasaitan Sukkista (villa+bambu) 2-kertaisena salmiakeilla. Loppuun ei tullut tämäkään lanka vielä käytetyksi.
Kauhavan Kangasaitan Sukkis 2-kertaisena, puikot 3,5
KnitPron puupuikosta (3,5) katkesi kärki sukkistyössä.


Saapassukiksi yhdistetty Opal Uni + Fleece Artist Nyoni ja toisissa Opalin Uni + Blätterwald
Vas. Opal Uni beige + Fleece Artist Nyoni redfox, oikealla Opal Uni ruskea + Opal Blätterwald. Saapassukkien puikot 4,0, koko 37. Kumisaappaissa ja talvitallukkaissa tykkään reilun paksuisesta sukasta.
Araucania Ranco Multy PT 497, josta tein jo yhdet pidempivartiset perussukat aiemmin:

Kuvattu keskeneräisenä jotta sain vyyhdin mukaan. Lankaa tulee jäämään vielä polvareiksi.
Maaliskuu lähestyy loppuaan. Ulkona on vielä yli puolen metrin hanget eikä keväästä juuri ole tietoakaan kylmien viimojen viuhuessa pakkassäässä.
Silti on kevättä rinnassa, ainakin langassa, Schoppel Wollen Admiral Bambus Plus Edition, väri 2078 Stroh von Gestern,
70 % villaa, 25 % bambua ja 5 % mohairia.
 Siitä pienet pitsisukat:
Bambusekoitteiset pitsisukat, puikot 2,5, koko 37, menekki 50 g
Fleece Artistin Trail Socks neulottiin viimeiseen grammaan:
Fleece Artist Trail Socks, redfox, puikot 2,75, koko 37, paino 60 g